Marin pennut -hobitit- 12 viikkoa ja eka rokotus

On hetki vierähtänytkin kissanpoikien kuulumisista mutta nyt kun on ekat rokotukset otettu, on hyvä vähän kertoilla mitä meille kuuluu :) 

Kaksi poikaa ovat kodit löytäneet joten kaksi reipasta nuorta venäjänsinistä olisi vielä vailla kotia! Frodo on saanut kutsumanimekseen Dorian.


Rokotuksilla kaikki käyttäytyi reippaasti ja kuten pienen russin kuuluukin, Sam oli ainoa joka hieman säpsähti rokotusta, muut ei edes huomanneet mitään :) Merrillä on traumaperäinen häntäknikki, viime viikonloppuna huomattiin että hännän kärki vähän lerputti mutta eläinlääkäriä konsultoiduttua päätettiin vaan seurailla tilannetta ja rokotusten yhteydessä sitten tarkistella. Häntä on mahdollisesti jäänyt johonkin väliin tai joku veljeksistä tai koirista on leikin timmellyksessä häntää vähän kiskaissut mutta vaiva on vain kosmeettinen, Merri käyttää häntäänsä jo aivan normaalisti. Dorianilla havaittiin sydämessä hento sivuääni jonka ell epäili häviävän ensi rokotuksiin mennessä.

Pojat ovat jo kovin isojakin, 1,7kg molemmin puolin noin sadan gramman sisällä että tasaisesti ovat myös kasvaneet 😊

Saletisti Frodo Reppuli "Dorian"

Saletisti Meriadoc Rankkibuk "Merri"

Saletisti Peregrin Tuk "Pippin"

Saletisti Samwais Gamgi "Sam"

Kommentit